Rooman klubin 1972 julkaisema teos ”Kasvun rajat” on korutonta kerrontaa luonnonvarojen kulutuksen ja ympäristön turmelemisen suhteen.
Kasvun rajoissa ennustettu kauhuskenaario, sivilisaation romahdus tulee tapahtumaan aikavälillä 2015-2030. Käykö ennustus toteen, onko ilmaston muutos osa lopunalkua? ”Onks tää peli hävitty”…?
Ehkei sittenkään…, mutta töitä ja ponnistelua muutosvoimien torjuminen teettää. Hyvä niin.
”Taivaan ja maan välillä on suhde”
Maisema ei ole ainoastaan visuaalisesti aistittava näkymä. Maisemakuva ei myöskään ole pysyvä, se elää. Maisema ilmentää eri luontoprosesseja ja näiden välisiä suhteita, ilman, että havaitsisimme nämä välittömästi. Maisema on näin ollen jatkuvassa luonnollisessa muutoksessa.
Eikä ihme, onhan ilman perustehtävänä veden kiertokulun ylläpitäminen ilmakehästä maahan kasvien ulottuville. Terveet ja toisiinsa kytkeytyvät ja pinnanmuodoiltaan vaihtelevat maaperät sekä monikerroksellinen kasvusto hyödyntää veden viivettä mahdollistaen paikallisten elinolosuhteiden muodostumisen.
Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ei ole itseisarvo. Päinvastoin, se on perusedellytys kompleksisten elinolosuhteiden muodostumiselle. Mitä useampia samanaikaisia toisistaan riippuvaisia luontoprosesseja on käynnissä, sen vakaampi on käynti. Monikerroksinen yhteyttämällä muodostunut maankamaran biomassa on siis riippuvainen vakaasta sekä suotuisasta ilmastosta sekä optimaalisen kiertokulun ylläpitävistä valtameristä.
”Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”
Kaikki maanpintaa peittävä kasvillisuus vaatii elääkseen vettä. Sietokyvyltään vakaat ekosysteemit, jossa veden kiertokulku ja yhteyttäminen ovat tasapainossa, kykenevät puskuroimaan tehokkaasti sen ulkoisia ekosysteemiä horjuttavia muutosvoimia vastaan.
Edellä mainitut elottomat ja elolliset prosessit sekä ekologisten lokeroiden kirjo luovat näin planeettamme yhteisen luontoperustan. Tasapainoisen luontoperustan sieto- ja puskurointikyky vastaa siihen kohdistuvien muutosvoimien määrää. Tällainen luontoperusta kykenee näin itse korjaamaan prosessissa ilmenneitä vähäisiä ja tilapäisiä vaurioita. Ei ole siis yhdentekevää miten kohtelemme luontoa ja sen mahdollistamaa ympäristöämme.
”Avara aikaikkuna”
Ihmisen luomat kulttuurit eri aikakausilla näkyvät merkkeinä luonnossa. Luontoperustamme on kuitenkin mukautunut pitkällä aikavälillä tapahtuneisiin kulttuuriperäisten prosessien syiden ja seurausten tuomiin muutoksiin. Lyhyellä aikavälillä nopeasti tapahtuneet muutokset koettelevat sen sijaan edellä kuvatun tasapainotilan puskurointikykyä.
Tällaiset ihmisen toiminnasta äkillisesti aiheutuneet muutosvoimat horjuttavat luontoperustan sietokykyä ja tasapainoa, mahdollisesti jopa pysyvästi.
Ihmisen toiminnasta johtuvien luonnon sietokyvyn heikkenemisen syitä voidaan listata loputtomiin. Näistä esimerkkinä mm. hallitsematon maankäyttö, lannoitteet ja torjunta-aineet, päästöt, saasteet, vieraslajit sekä hallitsematon väestönkasvu sekä välinpitämättömyys joka ilmenee mm. ylettömänä kuluttamisena ja roskaamisena.
Geologian tuntemus antaa viitteitä maapalollamme eri aikakausina vallinneista kausaalisista luonnonilmiöistä. Kausittain vaihteleva ilmastomme on todistetusti toistuva ja hyvin seurattu ilmiö.
Toimintamme seurauksena olemme ehkäpä aivan uuden antropologisen ilmiön äärellä. Tulevatko tuottamamme muovijätteet ja mikromuovit vaikuttamaan luontoperustamme sietokykyyn, tavalla jota emme vielä edes tunnista?
Tästä on kuitenkin orastavia viitteitä mm. maaperän tuottokyvyn ja viljelysmaiden tehon, ehkäpä myös puuston kasvun heikentymisenä?
Kasvillisuudeltaan lajirikkaan ekosysteemin turvaaminen saattaa olla yksi keino välttää mahdolliset haittavaikutukset ja turvata ihmisten luonnon kestävä hyödyntäminen.
Teknologiasidonnaiset ihmisen ja luonnon väliset vuorovaikutusprosessit luovat hyvinvointia, turvaa ja vakautta. Tasapainoinen luontoperusta siis ylläpitää kansanterveyttä, mahdollistaa talouskasvua, mikäli energiavaramme ja ruuantuotanto on kestävällä pohjalla.
Ihmisen toiminnasta johtuvat ilmiöt kuten aavikoituminen, tulvat puhumattakaan ilmastonmuutoksesta eivät kuitenkaan tapahdu yhdessä sukupolvessa. Ihmisen on näin ollen kenties vaikea ymmärtää pitkäkestoisia ja hitaasti muokkautuvia muutosilmiöitä. Tässä hetkessä eläminen ja tehokkuutta peräävät arvomme eivät ymmärtämistä helpota.
”Kello soi”
Globaalisiin toimenpiteisiin on haastavaa ryhtyä, se edellyttää yhteisiä tavoitteita sekä sopimista.
Ihmisten aktiivinen elämäntyyli sekä luonnonvarojen hyödyntäminen tulee huomioida elinympäristömme suunnittelussa kestävän kehityksen edellyttämin periaattein. Harvinaisten ja luontoprosessien kannalta elintärkeiden ekosysteemien toiminnot tulee taata suunnitelmallisesti. Oleellista on, että suunnittelussa edetään tavoitteet ja näiden askelmerkit huomioiden.
Kuten alkuun totesin, muutosvoimien torjuminen teettää töitä, mutta se myös luo uusia mahdollisuuksia.
Kannattaa siis pohtia, mitä luonto meille suomalaisille tarjoaa? Onko se ominaisuuksiltaan ja geneettiseltä kirjoltaan voimavara joka tarjoaa innovaatioita tulevaisuuden monenlaisiin ekosysteemipalveluihin?
Tästä lisää seuraavassa blogeissa…