”Uusi Brändi”
Edellisessä blogissani avasin uusia, ekosysteemien rajapinnoilla tuotettujen ekosysteemipalvelujen perusperiaatteita.
Kyse on siis ekosysteemipalveluiden toimintaperiaatteiden ja –edellytysten muokkaamisesta ja optimoinnista ekosysteemien yhteisellä vaihettumisvyöhykkeellä. Tässä ekotonin rajapinnassa jota nyt käsittelen on tyypillisesti molempien ekosysteemien yhtäläisyyksiä muun muassa paikan elinolosuhteiden osalta. Kasvupaikkaan perustuvien maankäyttömuotojen tarjonnassa näissä ekosysteemeissä saattaa sen sijaan ilmetä suuriakin eroavaisuuksia.
Käsittelen uusia ekosysteemipalveluja metsän tarjoamien perinteisten maankäytön kuten metsätalous ja virkistys näkökulmasta.
On tilanteita jossa kaavoitus, tai muu rakennustapa ei määrittele alueen maankäyttöä. Onpa myös tapauksia joissa alueelle on poikkeusluvin suunniteltu ja rakennettu asutusta kaavan pääsuuntalinjoista poikkeavasti.
Tällainen tilanne saattaa syntyä tilanteessa jossa vaikkapa vapaa-ajan asutusta sijoitetaan poikkeusluvanvaraisesti maankäytöltään maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle.
”Vuokramaisema”
Maisemanvuokraus on uusi ekosysteemipalvelun muoto. Se on sekä esteettisiä luonnonarvoja että metsätaloutta huomioiva sopimus. Tuote huomioi osapuolten tarpeet ja maisemaa vaurioittavasta päätehakkuusta aiheutuvat esteettiset haitat minimoidaan määräajaksi sopimalla. Maisemanvuokrasopimus määrittelee tarkoin kyseisen ekotonin tai sen osan hoito- ja ylläpitotoimenpiteet ja maisemakuvan tarpeen vaatiessa vuosikymmeniksi pitkälle tulevaisuuteen.
Perusperiaatteena kyseisessä sopimuksessa on, että vuokramaisemasta saadut vuokratulot kompensoivat perinteisestä metsätalouden harjoittamisesta aiheutuneet tulonmenetykset.
Maisemanvuokrasopimus voidaan rajata sille alueelle jossa maankäytön intressiristiriidat kärjistyvät. Metsätilan metsänhoitosuunnitelmassa se voidaan rajata yhteen kuvioon tai sen osaan. Muut kuviot rajataan sopimuksen ulkopuolelle ja näillä alueilla toteutetaan edelleen samaa metsänhoitosuunnitelmaa kuten aiemminkin.
”Kannattava Ekoteko”
Laskelmat osoittavat, että mikäli vuokrattava kuvio on vaikkapa 3,0ha ja se sijaitsee Etelä-Suomessa, jossa päätehakkuun hehtaarikohtainen tuotto havupuulta on tällä hetkellä arviolta noin 350m3/ha, päätehakkuun pystykaupan tulot, kantohintojen ollessa noin 60€/m3 kohonnee noin 63 000€:n.
On selvää, että metsänhoidolliset velvoitteet, kuten maanmuokkaus ja istutustyöt sekä verot on vähennettävä kuluina tuotoista.
Yhtä kaikki, maisemanvuokraus on parhaimmillaan merkittävä ekoteko ja kaikkia osapuolia hyödyttävä sekä kannattava ekosysteemipalvelu.
Mikäli maisemavuokraa maksavia vapaa-ajanasunnoiksi määriteltyjä kiinteistöjä on vähintään 3-kpl ja vuokra aika on 20-vuotta, vuotuinen vuokra olisi tällöin noin 1000€ vuodessa.
Vuokrasopimuksen päätyttyä tai purkaannuttua ennenaikaisesti metsätilan omistajalla on edelleen metsätaloudellisesti myyntituottoista, jopa entistä arvokkaampaa puustoa korjattavaksi.
Samaa periaatetta voi soveltaa myös kaukomaisemassa, jossa sopimus kattaa laajoja alueita vesistöjen äärellä sekä tunturissa. Laajoja alueita käsittävissä maisemanvuokrasopimuksen osapuolina voisi olla myös yhteisöt ja osuuskunnat jne.
”Lisäominaisuutena Hiilinielu”
Hiilinielumetsä on suojelullinen, ekologisia, mutta myös eettisiä arvoja käsittelevä ekosysteemipalvelu, joka on kytkettävissä edellä kuvattuun maisemavuokrasopimukseen.
Ilmastonmuutosta hillitsevänä hoitotoimenpiteenä se edellyttää toimiakseen molempia osapuolia sitovan pitkän ajanjakson sopimuksen alueen hoitotoimenpiteistä ja ennallistamistavoitteista.
Hiilinielumetsä vaatii ekologisesti optimaalisesti toimiakseen avukseen lisäksi poliittista tahtoa, lainsäädännöllisiä muutoksia sekä metsätaloudellista tukea.
Sopimuksen aikana menetetyt metsätalouden pääomatulot ovat samaan tapaan kompensoitavissa vuokratuloilla. Ennallistettu metsä ei kuitenkaan ole samaan tapaan metsätaloudellisesti hyödynnettävissä tulevaisuudessa sopimuksen päätyttyä.
”Arvokas luonto on haaste”
Maisema ja luonto sekä näiden arvot esteettisvisuaalisena ja ekologisesti eettisenä tuotteena on määriteltävissä samaan tapaan kuin talousmetsäkin.
Uusien ekosysteemipalvelujen suunnittelu ja kehittäminen sekä tuotteistaminen edellyttää kuitenkin objektiivisten luontoarvojen ja subjektiivisten havainnoitsijan näkemysten määrittämistä ja kartoittamista. Tiedon keruu tulisi tästä johtuen aloittaa jo kaavoituksen yhteydessä.
Havainnointimme, aistimme ja luontosuhteemme on kulttuurisidonnaista ja muokkautuu ajan myötä. Sama pätee kuten tiedämme maisemaan, se on alati muutoksessa, tässä hetkessä ihmissilmä ei sitä havaitse.